.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Ensilumi ja lämmintä päälle

Meillä satoi viime yönä ensilumi kuten monessa muussakin paikassa. Isot tytöt pääsivät koulun kanssa teatteriin ja pienempi isoista sai uudet asusteet päälleen jotka eilen illalla virkkasin. Innostuin pienimmän virkatuista asusteista sen verran että päätin tehdä Sannillekin asusteet itse. Tytöllä on Espritin yksivärinen ruskea talvitakki joten kirjava lanka oli ihan kiva valinta. Lankana näissä oli Eskimo, olikohan se sen niminen? Löysin vielä Vikingin hyväksi havaitsemani kenkämallin myös vaalean ruskeana, isoimmalla tytöllä on samat mustana ja päätin että saa hyväksyä sen että pikkusiskolla on sama malli eri värissä. Itseasiassa kenkien väri oli lapun mukaan hopea, mutta en näe näissä mitään hopeaan viittaavaakaan.


Sain äidiltäni syntymäpäivälahjaksi tuhlausrahaa ja ostin itsellenikin kunnolliset talvikengät, jopa pysyin päätöksessäni ostaa järkevät kengät vaikka ne kaikki ihanat saapikkaat ja nilkkurit korkeine korkoineen kyllä houkuttelivat kaupassa kovasti. Nämä ovat kuitenkin huomattavasti järkevämpi valinta metsäpolulle koiran kanssa.


Sain valmiiksi myös yhden ikuisuuden, siis kaksi vuotta, kesken olleen neuleenkin, tai no, oikeastaan purin tämän ensin kokonaan ja neuloin alusta asti uudestaan, lankakin loppui kesken ja sain onneksi vielä ihan samaa tilattua lisää, enkä ainakaan omalla silmällä huomaa minkäänlaista sävyeroakaan. Ohje on ollut Moda-lehdessä muistaakseni jo kolme vuotta sitten, ihastuin mekkoon heti, mutta silti vasta nyt tuli valmista, onneksi tykkään edelleen. Erityisesti tuo kaula-aukko ja siinä oleva kukka ovat mieleeni.
Lankana mekossa on big merino, eli tosi pehmoista, silti kivan nopeasti neulottavaa paksuhkoa lankaa. Tämä tuli oikeasti valmiiksi ihan hävettävän nopeasti siihen nähden kuinka kauan on ollut kesken. Tänä talvena ei anakaan vilu yllätä kun pakkaspäivänä saa lämpimän villamekon sisällä lämmitellä.




 Eilen viikon kohokohta, aamukahvi ystävän kanssa



 Ohjeen kakkuun löydät täältä

Herkkuterkuin
Niina

16 kommenttia:

  1. Ai mieletön miten ihana tuo sinun villamekko. Aivan mahdottoman kaunis ja värikin sopii kauniisti sinulle. Tyttären virkatut asusteet on myös kauniit ja olet kyllä nopea tekijä:-) Lumi niin kaunistaa luontoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään itsekin nykyään harmaasta. Välillä juu ihan nopeakin jos vaan innostus ei lopahda kesken. :)

      Poista
  2. Mielettömän ihana mekko, kelpais minullekkin heti :) ja tytön asusteet myös. Aamukahvit ystävän kanssa on kyllä parhautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)
      On kyllä todella kiva tapa meille muodostunut näistä viikottaisista aamukahveista.

      Poista
  3. kaunis mekko :) saisi jo tuota lunta tulla kunnolla ja pysyvästi loppuisi loska ja harmaus :) herkullinen kakku ;) mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Samaa mieltä, huomenna saadaankin taas sitä harmautta ja vettä ihan kunnolla :/

      Poista
  4. Aivan ihana mekko ja asusteet! Kivalta kuulostaa myös aamukahvihetki ystävän kanssa:) Tuo kakku vei taatusti mennessään! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kakku on kyllä herkkua. Kiitos, samoin sinulle :)

      Poista
  5. Osaispa itsekin tehdä tuollaisen neulemekon, suorastaan järkyttävän ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, osaisit kyllä kun olet niin mielettömän taitava käsityöihminen itsekin. :)

      Poista
  6. Mielettömän ihana tuo neglessi. Väri ja kokonaisuus, ootpa kyllä taitava.

    VastaaPoista
  7. Upea neulemekko. Ihastelen taitojasi. Itselläni peukalot keskellä kämmeniä ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Suku"rasitteena" tekevät kädet, ihan kiva, toivottavasti omatkin lapset oppivat käsitöiden pariin.

      Poista
  8. Ihana mekko ja asusteet <3, vihdoin ehdin tänne rauhassa lueskelemaan :), tota kakkua taitaa olla pakko kokeilla ;).

    VastaaPoista
  9. Voi vitsi,mun ystävä on just neulomassa mulle tota(paita nimikkeellä tosin)ilman kukkaa ja taskua ja eri värisenä!!�� t:K

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola ja pippuri, kiitos jos jätät oman mausteesi soppaani. :)