.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kaunein pöytä ja hellepäivän kesäkeidas

Viime kesäksi sain koottua meille koivun alle mukavan istuskelupaikan ja siitä tulikin meidän ihan käytetyin oleskelupaikka hellepäivinä, niitä nyt ei kauheasti viime kesänä ollut, mutta tässä suuren koivun varjossa on muuten sen verran aukea paikka että jos vähänkin tuulee niin tuulenvire osuu tähän hienosti. Viileämmällä säällä tosin on paikallaan etsiä suojaisampi oleskelupaikka.

Minulla oli haussa tähän vanhat korituolit, mutta kun en semmoisia löytänyt niin ostin kaupasta ihan uudet, voihan ne vaihtaa jos jotkut ihanat kulahtaneet sattuvat joskus eteeni, tuoleihin tein pehmusteet mummin vanhoista kirjailluista tyynyliinoista.

Pöydäksi etsin vanhaa ompelukonetta ja löysinkin semmoisen sopuhintaan mukavan matkan päästä, pöytäpinta on pienellä nikkaroinnilla rakennettu koneen omasta pöydästä, pinta vanhoista kirjansivuista, lisäksi tulostin vanhoja muotikuvia kirjoissa olleille tyhjille sivuille, pöydän pinta on lakattu, mutta tarkoitus tähän on hommata vielä lasi jossain vaiheessa päälle, ei ole oikein säänkestävä näin, mutta pelkkä pöytälevy on helppo nostaa sateensuojaan niin ei ole kiirehditty sen lasin kanssa.

Nurmikolle on tarkoitus pikkuhiljaa saada tasainen matto kukkivista kasveista joille riittää vaatimattomat elinolot, tällä hetkellä siihen on kylvetty Bellistä, Keto-orvokkia ja Valkoapilaa, Belliksen kylvöt menivät hiukan piloille viime keväänä ja ne muutamat alut joita kasvaa onkin kukkapenkistä siirrettyjä, orvokkeja näyttää nousevan jonkin verran ja apilan lehtiä näkyy myös tulevan. Toiveena ei ole mikään huippuunsa viimeistelty juttu vaan semmoinen mukavan kotoinen, näen nurmelle kasvavan myös muutaman sormustinkukan lehtiruusukkeenkin ja ovat erittäin tervetulleita jos siinä meinaavat kukkaan asti nousta. Voikukkia sitä vastoin koitan tästä nyppiä pois aika ajoin etteivät koko nurmea valtaa.

Sain ajatuksen tämmöisestä raparperikakusta ja olihan se ajatus pakko testata, tuli niin herkkua että laitan ohjeen teillekin.










Niina

5 kommenttia:

  1. Ihana keidas siellä! Ihan parasta!

    VastaaPoista
  2. Pöytä on kyllä tosi kaunis! Ihanaa kun kukat alkaa kukkimaan. Sormustinkukka on niin kaunis, mutta lapsiperheessä vähän arveluttava myrkyllisyytensä vuoksi. En kuitenkaan ole malttanut hävittää kun sitä meilläkin kukkapenkistä nousee. Raparperikakku kuulostaa oikein herkulta!!

    VastaaPoista
  3. Mukava paikka istua ja nauttia kesästä ❤️Piirakka näyttää herkulliselta :)

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihanan näköinen oleskelupaikka! Kakku on kyllä herkullisen näköistä, nam:-)

    VastaaPoista
  5. Kiva oleilupaikka. Kiitos herkkureseptistä!

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola ja pippuri, kiitos jos jätät oman mausteesi soppaani. :)