.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Henkinen mummo ja onnistuneet kaneliässät

Kaneliässät, luulisi että ne on ihan helppo ja yksinkertainen juttu mitä kaikki osaa leipoa jo polvenkorkuisena, vaan minäpä en ole osannut, mutta nyt selvisi syy, ohjeet joita olen kokeillut on ollut vääriä. Olen kokeillut muistaakseni kolme kertaa joista kaksi ensimmäistä päätyi kanelilevyksi, hyvää toki, mutta hiukan epämääräinen tarjottava. Kolmannella kerralla lopputulos oli kanelikikkareita, eli astetta parempi, mutta ei edelleenkään ässiä, luovutin, vuosiksi.

Sain anopilta kirjan johon en ole vielä kauhean hyvin ehtinyt perehtymään, mutta selailin kirjan läpi ja silmiini osui sieltä ässien ohje, olisiko näin mummoisessa kirjassa vihdoin ohje jolla ässistä tulee ässiä, kokeillaan. Ja kyllä vain, sain ässiä, jopa kauniita. Olen oikein mielelläni henkisesti mummo jos silloin saa leivonnaiset onnistumaan ja kyllä ehkä muutenkin tunnistan sisälläni jonkinlaisen mummomaisen ajatusmaailman.


Nämä päätyvät lauantain juhliin kahvipöytään ja kyllä, meillä todella on jälleen juhlat, pienimmäinen viettää syntymäpäiviään.

Niina

4 kommenttia:

  1. Kaneli ässät on niin ihania. Voisikin noita joku kerta tehdä. Kanelilla kaikki maistuu hyvälle.

    VastaaPoista
  2. Kaneliässät on niin hyviä!! Sopivia juhlapöydän tarjottavia..

    VastaaPoista
  3. Nuo keksit on kyllä kestosuosikkeja :)

    VastaaPoista
  4. Kaiholla muistelen äitini leipomia kaneliässiä. Itse en ole koskaan niitä yrittänyt tehdä ja kaupan ässät eivät ole mistään kotoisin.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola ja pippuri, kiitos jos jätät oman mausteesi soppaani. :)