.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Äitienpäivän tunnelmia vielä.

Meillä äitienpäivä ei juurikaan eronnut muista päivistä, mies oli töissä ja minä lasten kanssa kotona, onneksi ilma oli mitä parhain ja oikeastaan koko päivä oltiinkin ulkona.

Sain kuitenkin lauantai-iltana innostuksen tehdä kakun, naked cake jäi mieleeni jossain netissä seikkaillessani ja päätin kokeilla, sopii minulle maultaankin kun en niin kakun kuorrutteista välitä, kermavaahto nyt vielä menettelee hyvin ohuelti laitettuna, mutta parempi näin.
Päälle paksu kinuskikastike ja paljon hedelmiä.
Toteutus nyt hiukan vielä ontui ja ulkonäkö ei ollut ihan sitä mitä olisi voinut olla, maku oli kuitenkin oikein hyvä ja sehän on pääasia.

Viime viikolla saimme vihdoin rajattua pihamme etupuolen, siitä lahosi jo useampi vuosi sitten edellisten asukkaiden tekemä risuaita, ja ei olla oikein osattu päättää mimmoisen aidan haluamme, viime kesänä viimein saatiin päätettyä että seiväsaita on meille sopiva ja seipäätkin järjestyi näppärästi, nyt on aita valmis ja aivan täydellinen meille.






 Viime syksyn sipuleista ainakin valtaosa näyttää selvinneen talven yli, niin paljon kaikkea uutta sieltä mullasta nyt nousee.

Villitulppaaneista ensimmäisenä kukkivat vaaleat, muistelisin että muitakin värejä tähän pitäisi tulla, aika näyttää.

Hiukan kokeiluna tilatut Hyasintit aloittavat kunkintaansa, nekin selvisivät vaikka en uskaltanut kuin toivoa parasta.

Nämä valkoisena kukintansa aloittaneet tulppaanit ovat nyt alkaneet punastua, täytyykin napata vielä uusi kuva, mielenkiintoisia nämä väriä vaihtava kukat.

Niina

8 kommenttia:

  1. Aivan ihana kakku!! Runsas ja herkullinen!
    Ja niin kauniita ja herkkiä kortteja!
    Mukavaa toukokuun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Upea kakku. Tuosta ei kyllä puutu mitään :). Seiväsaita on komea ja perinteikäs.

    VastaaPoista
  3. Herranjestas, että kakku toi veden kielelle - ja tiedän kyllä miksi - kinuski on heikkouteni.

    VastaaPoista
  4. Suloisia kortteja! Ja kakku saa kyllä täälläkin veden kielelle... Tykkään kovasti seiväsaidasta, omaan pihaan kun ei sellaista oikein järkevästi saa niin on mukava ihailla kun sellaisia näkee muualla tai kuvissa! :)

    VastaaPoista
  5. Kakku kuulostaa herkulliselta, namskis.. Puutarhassa on niin paljon kaikkea kaunista jo tullut esille, ja tuo aita, Huoh..ihana

    VastaaPoista
  6. Kaunis aita, seipäät on ihania! Laitoimme juuri yhden keittiön kattoon. :) Tervetuloa vierailemaan! Sinulla on suloinen blogi <3

    VastaaPoista
  7. Kauniita kuvia. Voi kun tuo kesä tulisi jo tännekkin, kun vain sataa vettä aina. Kiva tuo aita heinäseipäistä. Mun naapurissa on seipäät laitettu ihan vieriviereen terassin seinäksi. On sekin upea.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteista :)
    Aita on todella ihana, sitä tulee ihasteltua itsekin aina kun ulkona käy ja kakku oli kyllö minunkin mieleeni.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola ja pippuri, kiitos jos jätät oman mausteesi soppaani. :)