.

perjantai 15. toukokuuta 2015

Kesätukka

Oli jo viime kesänä semmoinen haluan kesäksi vaalean tukan fiilis, tai no ei nyt sentään ihan vaaleata, mutta selvästi vaaleampi, se jäi viime kesänä vähän puolitiehen, mutta nyt kun keväällä tuli sama fiilis, niin päätin kokeilla.
Minulla on hiuksissa varsin vahva punainen pigmentti ja pelkäsin hiukan että lopputulos on lähempänä porkkanaa kuin vaaleata, pienen punaisen sävyn hyväksyn toki ihan mieluusti, kyllähän se minulle kuuluu.Lopputuloksesta tuli huomattavasti parempi kuin odotin, mutta silti hiukan mietin että josko jonkun värin vielä laittaisi joka tuota oranssin vivahdetta vielä vähentäisi, mutta enpä tiedä, tämä alkaa miellyttää silmää ihan näinkin.
Latvoista myös leikattiin ihan reippaasti pois, aika huonoon kuntoon oli päässyt hiukan huomaamatta.
















Hyasintit ovat auenneet kunnolla ja paljastuneet lähemmässä tarkastelussa kerrotuiksi, kauniita ovat. Aloin vaan miettiä että voiko ne jouluksi kotiin ostetutkin hyasintin sipulit istuttaa seuraavana syksynä maahan ja sieltä ne sitten nousisi keväällä, täytynee kokeilla.




Ne viime postauksen valkoiset tulppaanit ovat siis nyt näin punastuneet ja taustalla keisarinpikarililjat kurottelevat korkeuksiin.

Koira oppii pikkuhiljaa kaikesta riiviömäisyydestään huolimatta, pientä uhmaikää on kyllä selvästi havaittavissa, mutta herkkupalat saa ihmeitä aikaan, peppu läjäytetäänkin maahan heti herkullisen hajun tultua nenuun ja tassukin nousee ennen kuin ehtii edes sanoa mitä koiran toivoo tekevän, tosin välillä sitten vähän sekoitan pakkaa tehdäänkin joitain muita juttuja.

Niina

12 kommenttia:

  1. Kaunis kesätukka ♥ Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  2. Sinulla on ihanat hiukset! Väri ja kaikki! Iloista lauantai-iltaa! Tuija

    VastaaPoista
  3. Muistan lukeneeni, että jouluhyasintit pitäisi laittaa keväällä maahan. Jotkut sanovat, että kukkivat muutaman vuoden ja sitten lopettavat, mutta toisilla on kukkinut vuosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä kokeilla, eipä siinä mitään menetäkään ja se on vaan plussaa jos joku nouseekin.

      Poista
  4. Ihanat hiukset <3 Leppoisaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  5. Uusi sävy on sinulle ihan täydellinen, näytät upealta!

    VastaaPoista
  6. Vau mikä kaunotar!!. Ihania kuvia ja mikä söpö napottaja viimeisessä kuvassa <3

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola ja pippuri, kiitos jos jätät oman mausteesi soppaani. :)