.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Perheenlisäystä ja keväisiä tuulahduksia.

 Täällä aletaan vihdoin heräämään eloon talven jäljiltä, oli jo aikakin.
Jotain uutta kivaa piristystä on tapahtunut kotona ja lisää suunnitelmissa, mutta katsotaan niitä sitten myöhemmin.

Nyt haluan kuitenkin esitellä teille meidän uuden vauvan, hän on Nando, novascotiannoutaja.
Itselleni tuli ensimmäisen kerran jo viime keväänä semmoinen ajatus että tahtoisin toisen koiran, mutta koitin vastustaa ajatusta siinä uskossa että mies ei ikikuunaan suostu siihen, mutta syksyllä podin jo hurjaa koirakuumetta ja selailin netin ilmoituspalstoja.

Tolleri on ollut haaveissa minulla jo vuosia, vaikka muitakin rotuja pyörittelin mielessäni, hyläten ne kaikki  yksi toisensa jälkeen.

Mies ei tokikaan pentuhaaveille heti lämmennyt, mutta jonkinmoisten neuvottelujen jälkeen päästiin sopuun.
 Nando on ollut meillä nyt reilun viikon ja osoittautunut juuri niin vilkkaaksi pojaksi kuin odotinkin, onneksi ajankohta on täydellinen ja aikaa koiralle hyvin.

Opetellaan yhteiseloa isomman koiran kanssa nyt alkuun, vanhaneiti ei meinaa pienen leikeille oikein lämmetä ja naskalihampaat poskilihoissa saa koiravanhuksen katsomaan minua anovasti.

Isoäidinneliöistä tein nopan joka on täytetty superlonpalalla kun koiruus oli niin ihastunut kaikkeen villaiseen ja neliöt olikin valmiina jo varastoissani kun olen jotain niistä meinannut tehdä.

Leivottiin pienimmän kanssa keksejä yhtenä aamuna kun en flunssaisena tahtonut lähteä räntäsateeseen kerhoon kävelemään.

Muutamia kauniin keväisiäkin päiviä on jo ollut ja niitä odotellaan lisää.


Loppuun vielä helmikuun haastekuva.

Niina

16 kommenttia:

  1. Oi mikä hurmaava söpöliini. Eihän tuosta voi kuin tykätä ♡

    VastaaPoista
  2. Suloinen pentu!!
    Kyllä siinä vipinää riittää huushollissa tuon hurmurin kanssa!
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Suloinen pentu!
    Kyllä tuossa hurmurissa riittää menoa huushollissa!
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Oi, mikä ihana pallero! <3 Todella suloinen. :)

    VastaaPoista
  5. Ihastuttava koira!siskon koiran pentueen pikku pallerot kans lähtivät uusiin koteihinsa äskettäin.tänään kävikin yksi niistä kylässä meillä,ja kyllä on söpö.Pääsiäiseenkään ei ole enää pitkä aika!

    VastaaPoista
  6. Ihana söpöys ❤️ Mukavia pentuhetkiä teille ❤️ Ja ihanaa naistenpäivää ❤️

    VastaaPoista
  7. Kylläpä on söpö pentu. Kuinka isoksi se kasvaa?

    VastaaPoista
  8. Kiitos mukavista kommenteista :)
    Koira kasvaa noin 50 senttiä korkeaksi ja reilu 20 kiloiseksi.

    VastaaPoista
  9. Ensivisiitillä blogssasi ja heti sydän suli. Ihana pikkuinen Nando. Onnea uudelle perheenjäsenelle! Hauska idea tuo isoäidinneliönoppa :).

    VastaaPoista
  10. Such a cute little dog!

    http://beautyfollower.blogspot.gr

    VastaaPoista
  11. Mikä ihana untuvapalleroinen :) ♥
    Tuli jostain syystä meidän Mauri mieleen pentuna.
    Siitäkin on jo kohta kolme vuotta kun se oli pentu.. mihin aikaa menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonnekin se aika vaan katoaa. Aina välillä sitä herää ihmettelemään että niin vaan hurahti taas muutama vuosi.

      Poista
    2. Se aina, että mitä vanhemmaksi tulee, sen lyhyemmältä vuodet tuntuvat. Kerran kuulin teini-ikäisten tyttöjen puhuvan, että "siitä on jo niin kauan, se oli silloin joskus toisessa elämässä". Selvisi, että se mistä puhuivat, oli kulunut hieman vajaa kaksi vuotta, heh :)

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja pippuri, kiitos jos jätät oman mausteesi soppaani. :)