perjantai 31. lokakuuta 2014

Piiras joka vie kielen mennessään.


Pähkinäpiiras

Pohja:

100g voita
2,5dl vehnäjauhoja
0,25tl leivinjauhetta
3rkl sokeria
6tl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää voi ja nypi murumaiseksi, lisää neste ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina irtopohjavuokaan, myös hiukan reunoille, jonka pohjalla leivinpaperi, nosta jääkaappiin 30 minuutiksi.

Täyte

250g pekaanipähkinöitä, joista osa jätetään koristeeksi, loput murskataan kevyesti rouheeksi, saa jäädä isojakin paloja.
3 kananmunaa
2dl fariinisokeria
1dl siirappia
1rkl vaniljasokeria
1rkl vehnäjauhoja
1tl sitruunamehua
ripaus suolaa
100g voita sulatettuna

Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää joukkoon loput täyteaineet, paitsi pähkinät.

Esikypsennä piirakkapohjaa 200 asteisessa uunissa 10min. laita pohjan päälle painoksi herneitä. Levitä rouhitut pähkinät pohjan päälle, kaada päälle seos ja koristele kokonaisilla pähkinöillä. Paista ensin 175 asteessa 30 minuuttia ja laske lämpö 150 asteeseen, jatka paistamista vielä 30min.
Anna jäähtyä ennen vuoasta irroittamista. Tarjoa piiras vaniljajäätelön kanssa.



Maukasta viikonloppua!

Niina

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Liha-pekonirullat isoäidin tapaan

Yksi semmoinen ruoka jota en tee kovin usein, mutta aina välillä tekee mieli jotain hiukan parempaa ihan arkenakin. Ohje on jostain vanhasta Pirkka-lehdestä alunperin, ihan hiukan olen mausteita muuttanut vuosien saatossa, vaikka alkuperäinen ohje on vallan mainio.

Tämä on se ruoka jota nuorena ja tulevana miniänä tein ensimmäistä kertaa anopin tullessa syömään, muistan vielä sen kaamean paniikin jonka silloin muinoin sain aikaan joka kerran kun minun piti vastaanottaa meille kyläilijöitä, onneksi ne ajat on ohitse ja nykyään on kiva kestitä välillä suurempikin joukko, ilman paniikkia ja kiirettä se nykyään sujuukin.

Ohje näkyy löytyvän edelleen täältä, joten en näe tarpeelliseksi sitä kirjoittaa tähän uudestaan, mutta itse jätän lihafondin pois ja lisään liemeen muutaman laakerinlehden. Lisäksi laitan nuijituille lihoille myös hiukan suolaa.

Meillä rullat tarjoillaan perunamuusin kanssa, se on kaikkien herkkua. Lopusta muusista, jos sitä siis jää, saa tehtyä herkulliset perunarieskat.












Perunarieskat

3dl notkeata perunamuusia
3dl ohrajauhoja
1 kananmuna

Sekoita taikina ja taputtele ohueksi levyksi, pistele rieskat ennen paistoa, paista 250 asteessa kunnes kypsiä.

Bad hair dayn pelastin huivilla ja sivuponnarilla, otsatukkani tulee hulluksi tommoisessa tuulessa ja tihkussa.

Farkkuhamekin on ainakin kymmenen vuotta vanha, mutta aina yhtä mukava päällä, eli todellinen kotiröhnöpäivä meillä tänään.



 Niina



maanantai 27. lokakuuta 2014

Vanha kunnon wiineri

Tänään on ollut kyllä todella harmaa ja pimeä päivä, onneksi olinkin jo suunnitellut leipomista tälle päivälle niin ei ehtinyt masentua aamulla vesisadetta katsellessa.

En ole muistanut ollenkaan koko wiinereitä, mutta eilen aamulla muistin että niitähän haluankin tehdä pitkästä aikaa. Luulin ehtiväni tekemään nämä hienosti heti aamusta Kaisan kerhon aikaan ja silti pääseväni osallistumaan kerhokeskusteluun, no aikaahan näiden leipomiseen kannattaa varata ihan kunnolla, en siis ehtinyt, onneksi isi oli kotona ja pääsi hoitamaan sekä kuskaamiset että keskustelut.

Wiinerin täytteitähän voi muutella ihan makunsa mukaan, meillä oli vaniljatäyte ja osassa vadelmamarmeladi ja osassa vatukkahilloa, molemmat toimi hyvin. Vatukkahilloon piti siis siirtyä siinä vaiheessa kun vadelmamarmeladi loppui, hiukan epäilytti kuinka hillo käyttäytyy uunissa, mutta ei ollut ongelmia.

Wiinerit

2½ dl jääkaappikylmää vettä
50g hiivaa
3 munaa
½dl sokeria
½tl suolaa
2tl kaardemummaa
25g voita
9½dl vehnäjauhoja jotka ovat olleet yön yli pakastimessa

Kaulintaan 475g voita

Voiteluun kananmuna

Liota hiiva veteen. vatkaa joukkoon munat, sokeri, suola ja kaardemumma. Lisää jauhot sekä viimeisenä pehmeä rasva. Sekoita rasva joukkoon, mutta älä vaivaa taikinaa sen enempää.

Muotoile taikinasta 30x30 neliö hyvin jauhotetulla alustalla. Litistä voi 20x15 kokoiseksi levyksi ja laita vinottain taikinalevyn keskelle, taittele taikinalevyn vastakkaiset kulmat voin päälle.
Aloita kauliminen heti, kauli varoen rikkomasta kerroksia jotka taikinan ja rasvan kuuluu muodostaa.
Kun taikinalevy on 50x30, taita se kolmeen osaan, kauli uudestaan saman kokoiseksi levyksi ja taittele taas kolmeen osaan, nosta taikina pakastimeen 20 minuutiksi. Kauli jäähtynyt taikina vielä kerran, taita jälleen kolmeen osaan ja nosta jääkaappiin 30 minuutiksi.

Kauli taikinasta ohut levy, 70x40 ja tee siitä mieleisiäsi wiinereitä, itse leikkasin noin kahden sentin levyisiä suikaleita joita kieputin ja sen jälkeen muotoilin kahdeksikoksi joiden silmukoiden pohjalle tulee suikaleen päät.

Kohota kelmun alla, voitele munalla ja jaa täytteet wiinereille.

Paista 225 asteessa kunnes kauniin ruskeita.

Koristele jäähtyneet wiinerit tomusokeri-vesikuorrutteella.

Semmoisia herkkuja meillä oli tänään välipalaksi ja illaksi pääsin ystävän herkkupöytään laukkukutsujen merkeissä.

Mukava päivä kuitenkin kaikesta vesisateesta ja pimeydestä huolimatta ja olen ehtinyt hiukan kutimiakin heiluttelemaan, josko saisin vielä mekkoni valmiiksi ennen talvipakkasia.

Niina



sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Viikonloppu täynnä ohjelmaa

Meillä on ollut niin puuhakas viikonloppu ettei ole ehtinyt blogimaailmaankaan kuin pikaisesti pyörähtämään.

Eilinen päivä meni kaupungilla ja syntymäpäivillä. Odd mollyn merino dress käy hyvin juhlamekkonakin. Väri on jo vanha suosikkini, vaikka sitä ei enää ihan menneiden vuosien tapaan kaapistani löydykään.

Tänään ajeltiin taas pieni lenkki miehen kanssa hakemaan yksi ihanuus jota olen jo hetken meille haaveillut, mutta en mitenkään etsimällä etsinyt, nyt sattui vaan sopiva vastaan mukavan matkan päästä.




Jälleen nopea ruokavinkki, kalaruoka joka maistuu meillä kaikille, myös miehelle nykyään vaikka vuosia vastusti kalaruokia ihan vaan periaatteesta.

Nopea uunilohi

Kirjolohta
suolaa, tilliä, valkopippuria
½ rasiallista tuorejuustoa, yrtti tai muu vastaava jonka voi kuvitella sopivan kalan kanssa.
2dl kermaa tai ruokakermaa jos haluat kevyemmän version.

Laita kala uunivuokaan nahka alaspäin, mausta. Notkista juusto kermatipalla ja levitä kalan päälle, kaada loppu kerma vuokaan. Paista 200 asteessa kunnes kypsää. Tarjoa perunamuusin kanssa.



 Minä pääsen tänään ihan uusien lakanoiden väliin nukkumaan, anoppi toi mieleisen tuliaisen tullessaan, Pentikin lakanoiden laatu on ihanaa ja pakettia avatessakaan ei ole epämiellyttäviä hajuja joka monissa lakanoissa on.

Nyt käperryn miehen kainaloon sohvan nurkkaan maistelemaan Fazerin uutta suklaata, nimipäivälahjani minulle :D

Leppoisaa sunnuntai-iltaa.

P.S. Joku ehkä jo huomasikin että sain näperrettyä facebook-sivun blogille, eli saapi tulla tykkäilemään jos siltä tuntuu.

Niina

torstai 23. lokakuuta 2014

Talviasusteita ja suklaiset sämpylät


Ostin pienimmälle tytölle Pomp de luxin talvihaalarin johon halusin roosat asusteet vaalentamaan tummahkoa kokonaisuutta, löysin ruokaostoksilla eilen täydellisesti sopivaa lankaa ja ryhdyin heti virkkaamaan. En muuten olekaan ennen hoksannut että virkkaamallahan saa tosi nopsasti aikaiseksi asusteet, näissä ei kovin montaa tuntia mennyt vaikka jouduinkin ensimmäisen pipoversion purkamaan, tein sen liian pienellä koukulla ja siitä tuli liian jäykkä.


Ohje löytyy täältä



 Ilmat onkin ollut niin kylmät että talvivaatteita tarvitaankin jo, jälleen kylmät kelit yllättivät tämän äidin ja vaatevarastojen katsastaminen on pahasti kesken, saati että talvivaatteita olisi vielä kauheasti tullut ostettua, huoh, ehtiihän vielä?

Keskimmäinen tyttö on ainakin venynyt niin hurjasti että jotain hankintoja on varmasti edessä.









Ystäväni kävi aamukahvilla ja kokeilin uudestaan kinuskilla kuorrutettua omenakakkua, mutta pohja ei ole minua varten, ehkä kokeilen joskus vielä kolmannen kerran tekemällä erilaisen pohjan, maku oli kyllä ihan hyvä, mutta jostain syystä pohja jää kumman littanaksi.

Tein myös uuden satsin yön yli sämpylöitä ja laitoin tällä kerralla myös alkuperäisessä ohjeessa olleet tummat suklaat joukkoon, ihan hyvää, mutta ei minusta enää sämpylää. Tästä lähtien jätän suklaat sämpylöiden ulkopuolelle, mutta olihan nämäkin kiva kokeilla.



Niina

tiistai 21. lokakuuta 2014

Arkiruokaa ja pussien piilottelua

Tänään jaan teille ruokaohjeen josta meidän perheessä tykätään aina vaan, alunperin ohje on yläasteen kotitaloustunnilla opittu ja en ole siitä edes muuttanut mitään.
Ohje on helppo ja nopea niihin päiviin kun ei jaksa kuluttaa aikaa hellan ääressä kauhean paljon.

Pastaa kinkkujuustokastikkeella.

öljyä
pieni sipuli
300g kinkkua
0,25 dl vehnäjauhoja
2dl vettä
puolikas kasvisliemikuutio
½ dl kermaa tai ruokakermaa
1dl juustoraastetta
mustapippuri, oregano, basilika, ketsuppia

Lämmitä öljy kattilassa, kuullota sipulit, lisää suikaloitu kinkku (itse käytän valmiita suikaleita) pöyrittele vehnäjauhot sekaan ja lisää vesi ja kasvisliemikuutio, anna kiehahtaa. Lisää kerma, lämmitä ja lisää juustoraaste, sekoittele kunnes juusto on sulanut, mausta ja jätä hautumaan siksi aikaa kun pasta kiehuu. (alkuperäinen ohje suosittelee nauhamakaronia, mutta meillä käytetään spagettia)


  Iltapalaksi leivoin Ranskanleipää joka sai lapsilta niin suuret kehut että tässä ohje teillekin.


Ranskanleipä.

500g vettä
30g hiivaa
25g sokeria
15g suolaa
850g vehnäjauhoja
25g rypsiöljyä

Sekoita kaikkia aineksia 12 min. Anna levätä 20min. Leivo taikinasta kaksi pitkulaista leipää ja kohota 40min. Leikkaa päälle viillot ja paista höyrypaistolla ensin 230 asteessa 10 min ja sen jälkeen 210 asteessa 30 minuuttia. Voitele maidolla paiston jälkeen.( Leivonnan yleisohjeet )


 Pussipiilo on jo ihan vanha juttu, mutta enpäs ole saanut aiemmin tehtyä vaikka olen sitä suunnitellut jo pitkään, mutta hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty ja niin nopea ompelus tämä olikin että hyvä suunnittelu taisi auttaa.
Valkoista ja vanhaa roosaa pellavaa, kuva on silitettävälle siirtopaperille tulostettu. Hiukan pitsiä koristeeksi ja siinä se, kaunis ja käytännöllinen apu pussien säilömiseen.

Teinpäs muuten taas yhden aikas ihanan ostoksen jonka parissa pääsen kyllä puuhastelemaan vasta ensi viikolla, mutta palataan siihen siis myöhemmin.

Niina

maanantai 20. lokakuuta 2014

Neitokaisen kaunistautumispaikka.

Vanhin tyttö alkaa olla jo iso neiti ja kampauspöydälle on ollut tarvetta, ihan vielä tylsä äiti ei anna lupaa meikkaamiselle, mutta edessä sekin on vääjäämättä. Olenkin kierrellyt nettikirppiksiä joku ihana vanha peilipöytä mielessäni, tosin ilman peiliä, ajattelin tähän ensin piianpeiliä jonka ostin keväällä kirpparilta, mutta päätin vielä antaa mahdollisuuden tytön huoneessa jo valmiiksi olleelle peilille joka nyt tytön toiveesta maalattiin myös valkoiseksi. Pöytä löytyikin Facebookin paikalliskirpparilta ja haettiin pöytä samantien kotiin.

Kampauspöytä olikin jo valmiiksi valkoinen, mutta maalipinta oli aika huonossa kunnossa ja reippaasti kellastunut, joten maalasin sen uudestaan. Yksi pöydän jaloista oli myös aika kiikkerä noudettaessa, mutta siinä ei varsinaista vikaa ollut kuitenkaan, vain pieni löystyminen.


Tyttö osti itse kesällä kivan korutelineen joka pääsi nyt myös paremmin oikealle paikalle tuohon pöydän nurkalle.

Tytön huoneessa on tarkoitus tehdä vähän muitakin muutoksia tässä joulun alla, tyttöhän valtasi meidän makuuhuoneen muutama vuosi sitten jo ja sinne vähän hätäratkaisuna silloin laitettiin kalusteet joita sattui löytymään, ehkä vähän silläkin ajatuksella että ratkaisu on väliaikainen, mutta koska se ei näillä näkyminen kovin väliaikaiseksi jääkään on huoneesta kiva saada vihdoin oikeasti viihtyisä.

 Pienimmän tytön kerhomatkalla katselin meidän orapihlajaa vieläkö sieltä löytyisi sen verran marjoja että saisin niistä pujoteltua pienen sydämen. Olen näitä vastaavia ihastellut jo muutamassakin blogissa, onneksi sain vielä oman sydämen tehtyä ennen kuin linnut vievät loputkin marjat. Olisin oikeastaan halunnut nämä ruusunmarjoista, mutta niitä meille ei jostain syystä tullut tänä vuonna ollenkaan.

Siellä vilahtaa kuvassa Porvoosta ostettu Ihania keittiöpyyhekin, ostin äidilleni samanlaisen lastenhoitotuliaisena, mutta vaan eri värisenä.

Mukavaa viikkoa

Niina




2. kuva

10 kuvaa kesään haasteen toinen kuva, jihuu, myöhästyin vain kaksi päivää. Kylläpä on ankean näköistä todellakin.

Syyskuussa näytti tältä.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Lauantain omenapiirakka

Mummi toi meille vielä laatikollisen omenoita käydessään ja halusin tehdä semmoisen ihan perinteisen omenapiirakan jonka ohjeen löytää ihan mistä vaan, itsekin katselin vain nopsasti netistä jonkun suunnilleen ohjeen.

Iltapäiväkahville omenapiirakkaa vaniljakastikkeella.








Eilisen kiharat on hyvä pohja ponihännälle.


Nyt menen saunan hiljaisuuteen pitkästä aikaa ihan aikuisten kesken.




Rentouttavaa lauantai-iltaa.

Niina