.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Vanha kunnon wiineri

Tänään on ollut kyllä todella harmaa ja pimeä päivä, onneksi olinkin jo suunnitellut leipomista tälle päivälle niin ei ehtinyt masentua aamulla vesisadetta katsellessa.

En ole muistanut ollenkaan koko wiinereitä, mutta eilen aamulla muistin että niitähän haluankin tehdä pitkästä aikaa. Luulin ehtiväni tekemään nämä hienosti heti aamusta Kaisan kerhon aikaan ja silti pääseväni osallistumaan kerhokeskusteluun, no aikaahan näiden leipomiseen kannattaa varata ihan kunnolla, en siis ehtinyt, onneksi isi oli kotona ja pääsi hoitamaan sekä kuskaamiset että keskustelut.

Wiinerin täytteitähän voi muutella ihan makunsa mukaan, meillä oli vaniljatäyte ja osassa vadelmamarmeladi ja osassa vatukkahilloa, molemmat toimi hyvin. Vatukkahilloon piti siis siirtyä siinä vaiheessa kun vadelmamarmeladi loppui, hiukan epäilytti kuinka hillo käyttäytyy uunissa, mutta ei ollut ongelmia.

Wiinerit

2½ dl jääkaappikylmää vettä
50g hiivaa
3 munaa
½dl sokeria
½tl suolaa
2tl kaardemummaa
25g voita
9½dl vehnäjauhoja jotka ovat olleet yön yli pakastimessa

Kaulintaan 475g voita

Voiteluun kananmuna

Liota hiiva veteen. vatkaa joukkoon munat, sokeri, suola ja kaardemumma. Lisää jauhot sekä viimeisenä pehmeä rasva. Sekoita rasva joukkoon, mutta älä vaivaa taikinaa sen enempää.

Muotoile taikinasta 30x30 neliö hyvin jauhotetulla alustalla. Litistä voi 20x15 kokoiseksi levyksi ja laita vinottain taikinalevyn keskelle, taittele taikinalevyn vastakkaiset kulmat voin päälle.
Aloita kauliminen heti, kauli varoen rikkomasta kerroksia jotka taikinan ja rasvan kuuluu muodostaa.
Kun taikinalevy on 50x30, taita se kolmeen osaan, kauli uudestaan saman kokoiseksi levyksi ja taittele taas kolmeen osaan, nosta taikina pakastimeen 20 minuutiksi. Kauli jäähtynyt taikina vielä kerran, taita jälleen kolmeen osaan ja nosta jääkaappiin 30 minuutiksi.

Kauli taikinasta ohut levy, 70x40 ja tee siitä mieleisiäsi wiinereitä, itse leikkasin noin kahden sentin levyisiä suikaleita joita kieputin ja sen jälkeen muotoilin kahdeksikoksi joiden silmukoiden pohjalle tulee suikaleen päät.

Kohota kelmun alla, voitele munalla ja jaa täytteet wiinereille.

Paista 225 asteessa kunnes kauniin ruskeita.

Koristele jäähtyneet wiinerit tomusokeri-vesikuorrutteella.

Semmoisia herkkuja meillä oli tänään välipalaksi ja illaksi pääsin ystävän herkkupöytään laukkukutsujen merkeissä.

Mukava päivä kuitenkin kaikesta vesisateesta ja pimeydestä huolimatta ja olen ehtinyt hiukan kutimiakin heiluttelemaan, josko saisin vielä mekkoni valmiiksi ennen talvipakkasia.

Niina



12 kommenttia:

  1. Herkullisia wiinereitä :) makoisaa viikon alkua :)

    VastaaPoista
  2. Nam, kuulostaapa herkulliselta! Enpä olekaan koskaan tehnyt voitaikinaa itse, nappasin reseptin mukaani! Kiitos siitä ja mukavaa viikon alkua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle. Hyvä jos ohje tulee käyttöön :)

      Poista
  3. Olet mestarileipuri. Herkullisen näköisiä viinereitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olihan ne hyviä, mutta ei kyllä kovin usein kannata tehdä jos meinaa mahtua vielä vaatteisiinsa :D

      Poista
  4. Wiinerit on niin herkullisia! Eipä tule liian usein niitäkään leivoskeltua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan ne, en minäkään ajatellut kyllä tavaksi näitä ottaa, mutta silloin tällöin ihan kiva.

      Poista
  5. Oi onpa herkullisia!
    Joskus aikoinaan koulussa olen viimeksi viinereitä leiponut. Nykyään olen tehnyt valmiiseen pakastetaikinaan, kun olen tullut laiskemmaksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs ole itse muuten edes hoksannut että pakastetaikinakin olisi näihin hyvä, saisi tehtyä vain muutaman viinerin kerrallaan.

      Poista
  6. Ai herkku! Viineireitä en oo tainnut tehdä kuin kerran elämässäni, ja sekin kerta nuorena lapsuudenkodissa siskojen kanssa :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola ja pippuri, kiitos jos jätät oman mausteesi soppaani. :)