sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Aurinkoinen Porvoo ♥



 Täällä on palattu kotiin väsyneenä, mutta onnellisena.
Me saatiin kyllä mielettömän upea syyssää meidän minilomalle, oli lämmintä ja aurinkoista.
Porvoo oli kaunis kuten odotinkin, en olekaan aiemmin käynyt. Kuitenkin päällimmäisenä matkasta jäi ajatuksiin ihan muut asiat.
Kun arjen pyörityksessä 15 yhteisen vuoden jälkeen toisen naama liiankin usein enemmän ottaa päähän kuin saa hymyn huulille ja pakostakin toisinaan käy mielessä onko se tunne edes enää olemassa. Se kun saat hetkeksi takaisin sen upean miehen jonka kanssa voi nauraa vedet silmissä, jutella kaikesta maan ja taivaan välillä. Tai ennemminkin kun taas oivaltaa että siellä kaiken kiireen ja rutiinien keskellä se toinen on edelleen loppujen lopuksi ihan yhtä rakas ja ihana kuin silloin kauan sitten.


Molemminpuolinen toisen kunnioitus ja arvostus jota ei todellakaan muista silloin kun koirankarvat valtaa kotona lattipinnat ja tiskivuori kasvaa huimiin mittoihin ja tuntuu että kukaan ei tee yhtään mitään ja itse saa piikoa kaikki.
Meidän täytyy järjestää kahdenkeskistä aikaa enemmän, kyllä minä haluan muistutuksen näistä hyvistä asioista hiukan useammin. Ja viettää aikaa sen ihanan miehen kanssa jonka kanssa menin naimisiin.
Täytyisi vaan koittaa sen arjenkin keskellä muistaa nämä asiat, mutta kyllä voin täysin rehellisesti myöntää että se on parisuhteelle aika suuri koetus kun päivisin ei saa puhuttua edes yhtä lausetta etteikö jollain lapsista olisi jotain lisättävää tai kysyttävää asiasta ja illalla kun vihdoin lapset hiljenee niin sitä on itsekin jo aivan valmis kuuntelemaan ihan vain hiljaisuutta.
Sitten niihin arkisempiin matkakuulumisiin, itselläni tuli flunssan jälkimainingeissa jokin kummallinen äänenkadotus lauantai-iltana ja tänään saan aikaiseksi vain kähinää, eilen illalla se jaksoi vielä naurattaa, erityisesti miestä joka piti hauskaa kustannuksellani koko rahan edestä, toki hyvässä hengessä.
Tein muutamat kivat ostokset, mutta en mitään superlöytöjä kyllä tehnyt, niistä lisää myöhemmin.

Kiitos vielä edellisen postauksen kommentoijille matkatoivotuksista ♥

Niina

5 kommenttia:

  1. Miniloma kuulostaa kaikinpuolin onnistuneelta, lukuunottamatta äänen kadotusta. Varmasti tekee hyvää parisuhteelle tuollainen kahdenkeskinen aika. :)
    Ihania kuvia ihanasta Porvoosta. :)

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka kaunista! Pitäisi joskus piipahtaa tuolla <3 mukava irtiotto arjesta! Hyvää yötä :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat vaatteet muru ja ihanaa että oli antoisa reissu😉😃 Kahdenkeskinen aika on arvokasta ja harvinaista.Hyvä kun löytyy hoitaja,meillä ei sitä herkkua ole.No,lapset kasvaa😃 t:K

    VastaaPoista
  4. Ihanan miniloman olette saanet pitää. Porvoo on todellakin kaunis ja idyllinen kaupunki. Vaikka asun Rovaniemellä käyn Porvoossa muutaman kerran vuodessa kun tytär perheineen siellä asuu. Aina vain jaksan ihailla niitä pieniä putiikkeja ja mukulakivikatuja ja kaunista jokimaisemaa. Olet kokenut ja nähnyt kaikkea kaunista.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommenteista, loma oli todellakin ihana ja tuli juuri oikeaan kohtaan meille.
    Porvoo on todella kaunis ja varmasti käydään toistekin, mukulakivet ovat myös minulle kovin mieleiset, onhan niihin Tampereentyttönä jo tottunut jossain määrin ja kauniit ovat.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola ja pippuri, kiitos jos jätät oman mausteesi soppaani. :)