.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Viimeiset omenat

Saatiin vielä pussillinen omenoita joista tein tietysti hilloa, meidän jääkaappi alkaa muuten olla aika täynnä hillopurkkeja.

Kokeilin myös kuivattaa omenarenkaita, mutta kuivatus oli niin pitkällinen homma että tämä taisi jäädä ihan ainutkertaiseksi kokeiluksi.



 Teki myös mieli omenapiirakkaa, asettelin omenansiivut oikein somasti, mutta aivan suotta koska ne peittyivät juustoseokseen.

Pohja.
150g voita
1,5dl sokeria
½dl vaniljakastiketta
1 kananmuna
2tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta

Vatkaa voi ja sokeri, lisää vaniljakastike ja muna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinaan. Levitä taikina vuokaan.

Täyte

omenaa
kanelia
1 kananmuna
½dl sokeria
1 rasia vaniljatuorejuustoa

 Lohko omenat pohjan päälle ja ripottele päälle kanelia , itse käytin tähän 2 isoa omenaa, mutta sitä olisi voinut olla enemmänkin ja huom. omenoita ei kannata asetella ihan viimeisen päälle, koska ne ei näy kuitenkaan, kuten allekirjoittanut teki.
Sekoita muut täyteaineet keskenään ja kaada omenalohkojen päälle




Meidän seurakunta järjesti eilen naistenillan johon minua pyydettiin leipomaan tarjottavat, tähän suostuin ja tein voileipäkakun, omenajuustokakun, hedelmäpavlovan, kinderpiirakan sekä pyörittelin vielä äkkiä rieskarullia.
Itse naisteniltaan en nyt päässyt osallistumaan, mutta toivottavasti muut nauttivat pöydän antimista.




Niina

2 kommenttia:

  1. Heippa! Onpas ihanan näköisiä herkkuja :P Itsekkin olisin halunnut noita kuivattuja omenarenkaita tehdä, mutta ohjeita katsellessani haave jäi unholaan ;)

    Kylläpäs oletkin loihtinut mahtavat eväät naisteniltaan! Varmasti oli maistunut :)

    Ps: Onnittelut muuten syksyisestä hääpäivästä teillekkin <3 Meille tuli 13 vuotta täyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Onnittelut teillekin hääpäivän johdosta :)

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja pippuri, kiitos jos jätät oman mausteesi soppaani. :)