.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Tervetuloa mukaan.

Viikko blogihiljaisuutta riittänee miettimiseen, eihän kolmen vuoden blogin pitämisestä niin vaan osaakaan luopua, mutta uudella blogilla kuitenkin jatkan, vanha jääköön itselle muistiin.
Muuten jatketaan samalla linjalla ja samoilla aiheilla, mutta kuvissa esiintyy vain yksi ihminen tästä lähtien ja se on allekirjoittanut itse.

Tervetuloa sekä vanhat että uudet lukijat.

Ensimmäisenä jaan teille heti herkullisen omenajuustokakun ohjeen nyt kun on vielä omenakausi hyvinkin meneillään.

Pohja:

Digestive keksejä puoli pakettia
75g voita.

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Tasoita irtopohjavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin.

Täyte:

4 omenaa
1 dl vettä
Kuori ja palastele omenat pieniksi kuutioiksi ja keitä vedessä kunnes palat on pehminnyt, mutta pysyvät vielä kasassa. Siivilöi palat nesteestä ja säästä molemmat, mausta omenanpalat kanelilla ja jäähdytä.

5 liivatelehteä
2,5 dl vispikermaa
250g mascarponejuustoa
200g vaniljatuorejuustoa
1dl sokeria
vaniljasokeria

Laita liivatteet likoamaan.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Vatkaa juustot ja sokerit keskenään.
Liota liivatteet kuumennettuun nesteeseen joka jäi omenoiden keitosta ja kaada ohuena nauhana juusto-sokeriseokseen. Lisää vaahdotettu kerma ja omenanpalat täytteeseen ja levitä täyte pohjan päälle. Anna hyytyä vähintään pari tuntia, mieluiten seuraavaan päivään. Koristele mm.kanelilla.

                     Niina

3 kommenttia:

  1. Kiva, ettet kadonnut blogimaailmasta ihan kokonaan. :)

    VastaaPoista
  2. No enhän minä sitten osannutkaan kadota kokonaan, mutta uusi alku tuntuu hyvältä :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä ettet lopettanut😊 t:K

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola ja pippuri, kiitos jos jätät oman mausteesi soppaani. :)