.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Pikkuinen arvonta

Lupasin palata Porvoon ostoksiini myöhemmin ja aloitetaan samalla arpoen. Nämä ostokset eivät itseasiassa ole kuin puoliksi Porvoosta, mutta samalla matkalla kuitenkin löydettyjä. Näin edullisesti kaksi Greengaten somaa kulhoa, toinen harmaa ja toinen vaalean vihreä, en osannut päättää kumman haluan enkä myöskään halunnut jättää toista yksin hyllyyn nököttämään joten ajattelin että te saatte päättää puolestani kumpi näistä jää meille.


Harmaa arvontavoitto sisältää myös Greengaten keittiöliinan, tulitikkuja sekä Fazerin tummaa suklaata.


 Vihreä paketti sisältää kulhon lisäksi keittiöpyyhkeen, tulitikkuja sekä suklaalevyn.

Osallistut arvontaan kommentoimalla kumman voiton itsellesi haluat ja mieltä saa muuttaa vielä arvonnan jälkeenkin.

Säännöt on vanhat tutut

1 arpa kommentista.

2 arpaa lukijoille, saa myös liittyä arvonta-aikana.

3 arpaa saat linkittämällä arvonnan ja käyttää voi kumpaa tahansa ylläolevista kuvista.

Tämä toimiikin samalla kivasti uuden blogialoituksen arvontana.

Eipä muuta kuin arpaonnea kaikille matkaan.

Niina

58 kommenttia:

  1. Ihana arvonta. Tuo harmaa palkinto huutaa päästä keittiööni :). Kahdella arvalla mukaan!

    VastaaPoista
  2. Kolmella arvalla mukana tässä ihastuttavassa arvonnassa. Harmaakuvioinen astia olisi aivan ihana :)

    VastaaPoista
  3. Kahdella mukana, harmaa setti sopisi meille, toivottavasti onni potkaisee:)

    VastaaPoista
  4. Toki mukana arvonnassa 2 arvalla ja harmaa setti sopisi minulle <3 :)

    VastaaPoista
  5. Kahdella arvalla mukaan tavoittelemaan harmaata settiä:)

    VastaaPoista
  6. harmaa palkinto olisi mukava ylläri ;) joten kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  7. Ihanat! Yhdellä arvalla mukana ja harmaata tavoitellaan täälläkin.
    tiiun(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Kolmella mukaan ja minä tavoittelen tuota vihreää. vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  9. Yhdellä mukana :) Harmaa paketti kiinnostaa!

    VastaaPoista
  10. Kolmella arvalla mukana ja vihreä paketti olis ihana :)

    VastaaPoista
  11. Suloinen arvonta, vihreä paketti houkuttaa enemmän :) T. Saya sayav(a)hotmail.fi

    VastaaPoista
  12. Wau, mikä arvonta! Minun silmää miellyttää enemmän tuo vihreä ja sitä tavoittelen 3 arvalla :)!

    VastaaPoista
  13. Ihana arvonta, mukana kahdella arpalipukkeella :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  14. Kahdella arvalla mukana. Tykkään enemmän harmaasta paketista :)

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Mukaan kivaan arvontaan yhdellä arvalla =)!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Yhdellä tavoittelemaan harmaata,vaikka kummankin voisin ottaa. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Ehkä harmaa,vaikea valinta:)ja yhdellä arvalla mukaan. Sofia
    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  18. Vihreän setin arvonnassa mukana yhdellä arvalla :) Iinuska
    iinuska92(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  19. harmaata settiä tavoittelemassa,yhdellä arvalla!!!=)
    Arja
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. vaikea valinta!!! mutta harmaaseen päädyin=) yksi arpa!
    t.Jutska
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  21. Kamalan vaikea valinta ja olenkin muuttanut mieltäni jo useampaan kertaan! :D Sanotaan nyt kuitenkin, että vihreä ja kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  22. Oi ihanat kumpikin, ehkä kallistuisin harmaan puoleen:-)
    -Satu- Yhdellä arvalla mukaan...
    satu.kantoluoto@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Kaksi arpaa, harmaa setti on enemmän mieleeni :)
    marvu954(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Ihana arvonta ja kiinnostava blogi! Mukaan kahdella arvalla vihreää pakettia tavoitellen :)

    VastaaPoista
  25. Ihastuttava palkinto. Minulla ei olekkaan vielä ainuttakaan GG-tuotetta jotenka toivottavasti onni potkaisisi =)
    Kahdella siis tavoittelen syysiltojen kaakao ja kahvinautintoihin harmaata kuppia.
    heli@lailanet.fi

    VastaaPoista
  26. Ihana arvonta! Kahdella mukana ja näin syksyllä tuo harmaa miellyttää enemmän! :)

    VastaaPoista
  27. Vihreän kupposen ja muutenkin herkullisen puoliporvoolaisen palkinnon perässä kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  28. Mukana yhdellä arvalla. Vihreän kupin perässä...

    VastaaPoista
  29. Yhdellä arvalla mukana ja harmaata tavoittelen. Blogisi onkin minulle ihka uusi tuttavuus. Täytyykin tutustua tarkemmin!

    VastaaPoista
  30. Kahdella arvalla mukana. Tosi söpöstä :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Kolmella arvalla mukana tavoittelemassa harmaata palkintoa! Olen uusi lukija, kivalta näyttää blogisi. :)

    VastaaPoista
  32. 1 arvalla mukana ja tuo Vihreä paketti on aivan ihana, joten sitä odotellessa :))

    VastaaPoista
  33. Kahdella arvalla mukana. Harmaasta välitän enemmän.

    VastaaPoista
  34. Yhdellä arvalla tavoittelen aivan ihanaa vihreää settiä :)

    VastaaPoista
  35. Kiva blogi.. Kahdella arvalla mukaan harmaata settiä tavoittelemaan. :)

    VastaaPoista
  36. Kahdella mukaan! Ihana arvonta, ihana blogi. :) Harmaa olisi mieluinen.. e1101012@edu.vamk.fi

    VastaaPoista
  37. Kahdella arvalla mukana. Harmaan valitsisin itselleni. :)

    VastaaPoista
  38. harmaa hieno,yksi arpa . hissuli hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  39. Vihree on kivempi.t:K

    VastaaPoista
  40. arvalla mukana! :) harmaa olisi ihana!
    elina_jokitalo(at)luukku.com

    VastaaPoista
  41. Harmaa setti olis ku tehty mun keittiöön, yhdellä arvalla mukana. Kirsi (kirsi.tahtinen@dnainternet.net)

    VastaaPoista
  42. Vill gärna vara med, en lott!
    annemarigabrielsen@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Harmaa setti ja yksi arpa :)
    mussaka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  44. Kiva löytää uusi tuttavuus (toisen blogin kautta). Postauksia olen lueskellut ja kovasti niistä olen pitänyt. Osallistun myös arvontaan kahdella lipulla.

    VastaaPoista
  45. Wautsi, tuo vaaleanvihreä setti olisi aivan ihana! :)
    Kahdella arvalla mukana ehdottomasti.
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Vihreä mielestäni kauniimpi :)
    Kaksi arpaa
    pussikarhu(at)luukku.com

    VastaaPoista
  47. Yhdellä vihreää tavoittelemassa:)

    VastaaPoista
  48. Vihreä meille,harmaa teille.
    Yhdellä mukana.
    malla.koivukangas@luukku.com

    VastaaPoista
  49. 3 Mukana .. Vihreä saisi jäädä teidän iloksenne :)) Linkitin omaani!
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Harmaa olisi valintani, eikä kyllä muuttuisi. Vaikka on tuo vihreäkin kaunis, niin ei ole harmaan voittanutta. Siis mukana ehdottomasti, tipautatko minulle arvan koppaan, kiitos.
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    VastaaPoista
  51. harmaa on kaunis (yksi arpa) anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  52. Yhdellä arvalla mukaan, kun vasta löysin tänne Bikken linkistä. Harmaa olisi valintani. nina40fi@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Osallistun 3 arvalla!
    holopaisen_veera [at] luukku.com

    VastaaPoista
  54. Harmaa miellyttää silmääni enemmän. Se on tällä hetkellä suosikkivärini! ♥ Mukana kolmella arvalla, jaoin linkin blogini Facebook sivuilla.

    VastaaPoista
  55. Harmaa ehdottomasti :) Liityin lukijaksesi, joten kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola ja pippuri, kiitos jos jätät oman mausteesi soppaani. :)