.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Vaatekutsujen aikaan

Tänään meillä oli Me&i kutsut, ystäväni on ollut myyjänä jo hetken aikaa ja kummasti on meillekin sen jälkeen alkanut kyseisen merkin vaatteita ilmestymään, liian helpoksi mennyt tuo ostaminen kun on myyjän kanssa puheissa joka ikinen päivä.

Halusin panostaa leipomisiin hiukan enemmän tällä kerralla, ihan vaan siksi kun herkkuhammastani kolotti.

Tarjolla oli Kinderpiirakkaa, Appelsiinikakkua, karhunvatukka-vaniljapullapitkoa sekä patonkia.


Appelsiinikakun alkuperäinen ohje on Pirkan sivuilta, mutta olen sitä hiukan muutellut. (yllätys) Tässä minun versioni.

 Mehevä appelsiinikakku

200g voita
2dl sokeria
3 munaa
½dl Cointreauta
3dl vehnäjauhoja
2 appelsiinin raastettu kuori
2tl leivinajuhetta
2tl vaniljasokeria

Kostutukseen
2 appelsiinin mehu
1dl sokeria

koristeeksi tummaa suklaata ja kuoriraastetta.

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat hyvin vatkaten. Lisää Cointreau. Sekoita kuivat aineet keskenään ja appelsiinien raastettu kuori, jätä koristeluun vähän. Lisää jauhoseos taikinaan. Paista voidellussa ja korppujauhotetussa vuoassa 175 asteessa noin 50min.
Kumoa kakku hieman jäähtyneenä ja pese vuoka, laita kakku takaisin vuokaa.

Sulata sokeri appelsiinimehuun ja kaada kuumana kakun päälle vuokaan. Anna kakun maustua yön yli jääkaapissa. Kumoa ja koristele suklaalla ja kuoriraasteella.

 Kinderpiirakan ohjeen olen joskus bongannut Ninian maailmassa blogista, mutta haluan sen nyt laittaa muistiin tänne itselleni.

Kinderpiirakka.

6dl sokeria
5dl vehnäjauhoja
2tl vaniljasokeria
4tl leivinjauhetta
6rkl kaakaojauhetta
3 dl kiehuvaa vettä
300g voita
4 kananmunaa

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää kiehuva vesi ja voisula. Lisää myös munat hyvin sekoittaen. Paista pohjaa 200 asteessa noin 30min.
Jäähdytä pohja hyvin.

Voikreemi

150g voita
5dl tomusokeria
4tl vaniljasokeria

Vatkaa hieman pehmennyt voi notkeaksi vatkaimella, lisää vaniljasokeri ja tomusokerin pienissä erissä samalla vatkaten.

Levitä  voikreemi pohjan päälle tasaisesti, laita jääkaappiin kunnes voikreemi kovettuu.

Suklaakuorrutus

150g tummaa suklaata
150g maitosuklaata

Sulata ja levitä voikreemin päälle 

Koristeeksi valkosuklaata




 Sain myös todella kauniin kukkakimpun yhdeltä kutsuvieraalta, ihanat daaliat, upea kukka.

Ja sitten niihin vaatteisiin. Lapsille en ostanut mitään, jos meillä olisi vauva niin olisin löytänyt, ankkabody ja sydänpeppuhousut oli tosi suloiset ja nallevaatteet, erityisesti nallukkapipo oli lutunen.

Ruskeapohjaista sydäntunikaa harkitsin kyllä Kaisalle, mutta en nyt kuitenkaan tilannut.

Oma lempparini oli jo ennakkoonkin waves tunika, epäröin vain ennakkoon raitoja ja vaaleansinistä väriä, mutta se näyttikin päälläni ihan kivalta.

Muutama muukin vaate sinne tilaukseen tuli rastiteltua

Olin itse teemapukeutunut Me&i:n aiempien kausien vaatteisiin, viime kevään vaaleanpunaiset Chinot, joita itse käytän pilleinä muhkeiden reisien ansiosta, chinot kun ei malliltaan ole minun juttuni, onneks menevät näin. Röyhelötoppi taitaakin olla jo 2013 kevään mallistosta. Päälle tietty heitin vielä lempparineuleeni.

10 kommenttia:

  1. Minä hankin Me&I-kutsuilta 1veelle sen ihanan nallepipon ja tassuhousut. Itse jäin tällä kertaa ilman hankintoja, vaikka tuo waves-tunika vähän houkuttikin. Ihanat tarjoilut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli kyllä älyttömän suloiset, varmaan söpöt pikkuisen päällä :)

      Poista
  2. Herkulliset tarjottavat! :-) Tuo kinder piirakka kuulostaa aivan loistavalta! :-)
    Tuollaiset kutsut ovat niin mukavia! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä loistava valinta jos haluaa jotain tosi makeata leipoa. :)

      Poista
  3. Mukavia nuo kutsut :) Olet taas taikonut upeat herkut! Aaltoraitaisessa tunikassa on ihanat värit ja malli on varmasti kaunis päällä. Kaunis tuo sinun neuletakki.

    VastaaPoista
  4. herkulliset tarjottavat :) nami nami....itsekin kokeilin joku kerta tuota kinderpiirakkaa kun en uskonut että maistuisi oikeasti kinderille,mutta niinhän se vaan maistui!ihania vaatteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli muuten se syy miksi itsekin ensimmäisen kerran tuota kokeilin, on se kumma kun ei vaan voi uskoa kokeilematta :)

      Poista
  5. Voi miten herkullisen näköisiä leivoksia! Pitääpäs pistää ylös tuo kinderpiirakka.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola ja pippuri, kiitos jos jätät oman mausteesi soppaani. :)